sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Parkettien partaveitsi

Sebastian on pitänyt musiikista ja sylissä tanssimisesta ihan vauvasta asti, mutta nyt pojasta on kehittynyt oiein parkettien partaveisti. Olen usein tanssinut Sebastianin kanssa olohuoneessa musiikin tahdissa ja pyytänyt poikaa kädestä "Saanko luvan". Nyt hän saattaa tulla välillä itsekin pyytämään minua tanssiin ojentamalla kätensä. Askeleetkin monimutkaistuvat päivä päivältä: vauhdikkaan kappaleen tahdissa voidaan pyöriä ympäri paikallaan, peruuttaa ja kulkea eteenpäin joko käsi kädessä tai muuten vain naamat vastakkain, poika osaa myös heittäytyä lattaille niin, että hänet voi vetää sieltä jaloilleen periaatteessa omien jalkojeni välistä. Välillä otetaan näitä perusaskeleita, joissa kuljetaan kädet käsissä samaan suuntaan kääntyäksemme sitten täyskäännöksen. Vaikka itselläni on kaksi vasenta jalkaa eikä yhtään rytmitajua, on Sebastianin kanssa tansaaminen hurjan hauskaa!

  Musiikkimaku Sebastianilla on varsin laaja, han tanssii niin trancea (isänsä kanssa), lastenlauluja, vanhoja rock/popklassikoita ja suomalaista poppia. Kaikki käy, kunhan saa laittaa jalalla koreasti.

Päiväkodissakin tädit ovat huomanneet, että Sebastian nauttii erityisesti piirtämisestä (jossa hän onkin taitava) ja tanssimisesta. Siinä kun muut ovat jo kyllästyneet ja touhuavat jotain muuta, on meidän pieni jäänyt edelleen nauttimaan edellisestä toiminnasta, jos se siis on sattunut olemaan tanssia tai piirustamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti