tiistai 4. tammikuuta 2011

Joulun ja Uuden Vuoden viettoa

Joulun viettoon lähdettiin Tampereelle mummun luo. Ensimmäinen pitkä automatka sujui aaton aattona tosi hienosti. Vasta Tampereella Rantatiellä kymmenen minuutin matkan päästä tavoitteesta tuli itku, kun nälkä iski pikku-Sebastianille. Perillä itku laantui, kunhan pikku herra sai ruokaa. Illalla otettiin kuusi sisälle ja koristeltiin se ja aattoa viettettiin perinteisesti jouluherkkuja nautiskellen. Aattona sukulaisia oli kerääntynyt paikalle tavallista enemmän: tottakai Juha, Riikka, Pitte, Leo, Hannu ja Antti ja tällä kertaa myös mummuni (Sebastianin isomummu) ja siskonsa Helmi. Vauveli nukkui rauhallisesti istuessamme ruokapöydässä ja "kahvitteli" sitten tyytyväisenä isänsä sylissä. Oli ihana päästä Stigin kanssa lenkkeilemään ja koiria ulkoiluttamaan kunakin päivänä Riikan ja äidin hoitaessa pienokaista. Joulupäivä ja Tapaninpäivä viettettiin rauhallisesti kotosalla, Juha ja Hannu poikkesivat vielä joulupäivänä ruokailemaan. Sebastian oli tapansa mukaan rauhallinen, tyytväinen ja tarkkaavainen nappisilmä. Maanantaina 27.12 palattiin Vantaalle, mutta ennen sitä käytiin vielä Muksutallista hankkimassa peili autoon, jotta kuski voi katsella, miten turvakaukalossa oleskeleva vauva viettää aikaa ja toiset imetysliivit olivat myös paikallaan.
koko perhe potretissa

Raisa tapasi vauvamme ekaa kertaa Tampereella oli hyvin kiinnostunut pinestä pojasta. Kiinnostus on hieman laantunut, mutta edelleen se on heti paikalla, jos pieni itkee tai vaipassa haisee kakka. Ollaan naurettukin, että Raisa on mitä parhain kakanilmaisin. Se haluaisi kovasti nuolla pientä, mutta olemme koittaneet pitää kielen hieman kauempana kullannupun kasvoista ;) 

Alkuviikosta poika pääsi ensi kertaa kylpyyn ja tuntui kovasti nauttivan lämpimässä vedessä oleskelusta. Kylvyn jälkeen pääsi istumaan isäpapan syliin pyyhkeeseen kääriytyneenä tyytyväisen näköisenä. 

Vaunulenkeillä olemme päässeet käyneet jotakuin päivittäin ilmojen lauhduttua. Sebastian nukkua tuhisee vaunussa lämpimässä haalarissaan ja villapuvussaan tyytyväisenä ja koirat saavat samalla mukavan lenkit. Vaunut (jotka maksoivat omaisuuden) ovat todella hyvät, niillä pääsee eteenpäin 10-20 cm lumihangessakin ja niitä on kevyt työntää. Itse vaunujen asukaskin tuntuu olevan hyvin tyytyväinen yksiöönsä.

Uutta Vuotta vietettiin kotosalla, samalla oli minun ja Stigin yksivuotispäivä yhdessä. Vuotta aiemmin Stig tuli viettämään luokseni Uutta Vuotta eikä enää sen jälkeen palannutkaan omaan asuntoonsa. Paljon on siis ehtinyt tapahtua vuoden aikana. Sebastian nukahti puoli kahdentoista maissa ja näin ollen ohitti kokonaan uuden vuoden juhlinnan vanhempiensa ja punavalkoisten hännänheiluttajien katsellessa raketteja terassilla ja laseja kilistellen. imetyksen takia skumpan nautionta jäi osaltani vähäiseksi, mutta hieman sitä sai kuitenkin.

Uuden vuoden kunniaksi poikamme järjesti meille myös aikamoisen show:n päivänä eräänä. Se taisi alkaa sillä, että vaipan vaihdon yhteydessä takapuolen pestyämme napero pissasi työhuoneen matolle kantaessani häntä takaisin hoitopöydälle. Stigin vaihtaessa vaippaa pruttasi hän pienet kakat melkein isänsä päälle ja maitoa ahnasti litkittyään tuli imetyksen jälkeen suuri osa lastista suoraan äidin paidalle. Tulipahan taas lisää pestävää ;) Kyllä meitä nauratti.  


Olemme käyneet pariin kertaan myös kaupassa pienen enkelimme kanssa. Hän vain nukkuu vaunuissa tai ostoskärryissä tyytyväisen näköisenä. Syntymäpäiväni kunniaksi söimme Fazerilla loistavan lounaan ja senkin Sebastian antoi vanhempiensa nauttia rauhassa, mitä nyt vieraili pikaisesti itsekin tankkaamassa maitobaarissa "anabolisia stensilejä" niinkuin isänsä asian ilmaisee. 


Luin jostain kirjasta, että vauvan erilaiset itkut oppii nopeasti erottamaan. Meillä itetään hyvin vähän ja melkein aina syynä on nälkä ja joskus märkä vaippa. Hieman eroja näissä itkuissa on, mutta en nyt menisi sanomaan, että näin vähäisillä itkemisillä vielä mitään oppii erottamaan... Luin myös vauvojen itkevän tässä iässä keskimäärin kaksi tuntia päivässä, meillä itkua kuuluu varmaan korkeintaan puoli tuntia päivittäin, kun yleensä itku kestää alle  minuutin kerrallaan.


Summa summarum: meillä on edelleen omasta mielestämme maailman suloisin ja herttaisin vauva, joka nukkuu hyvin yöt (vaikka onkin aikamoinen kukkuja iltamyöhään) ja on lähes aina hyväntuulinen. Vauva-arki sujuu siis edelleen erittäin mukavasti :) Ainoa miinuspuoli on se, ettei saa keskityttyä oikein mihinkään muuhun kuin kodinhoitoon, Stigiin ja ennen kaikkea pieneen päivänsäteeseemme eli Sebastianiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti