Taas oltiin alkuviikosta käymässä Tampereella moikkaamassa sukulaisia. Sebastian oli tuttuun tapaan tyytyväinen pieni vauveli, pääsi kunnon vaunulenkeille Jänissaareen, mummun syliin istumaan ja nukkui tuttuun tyliin pitkät yöunet. Saimme naperon muutamana iltana jopa 22.30-23 aikoihin yöunille. En olisi millään voinut uskoa, että vauvan kanssa elo voi olla näin helppoa ja ihanaa. Toisaalta kaikkeen muuhun keskittyminen onkin hankalaa, kun oma pieni vauveli tuntuu olevan oman elämän keskipiste. Ensi viikolla Stig lähtee takaisin töihin, joten saapas nähdä muuttuuko elo silloin vaativammaksi. Onkin ollut ihanaa olla koko perheen voimin kotona käytännössä ensimmäiset viisi viikkoa.
Tampereella ollessa nähtiin myös Riikkaa, Pitteä ja Leoa sekä keskiviikkona käytiin Sebastianin isomummulla. Aune-mummu kertoi isäni olleen tosi helppo vauva, mutta kasvaessaan varsinainen rämäpää, joka tuli pää edellä pinnasängystä heti päästessään punnertamaan pystyyn. Saas nähdä, tuleeko Sebastianista samanlainen rämäpää?
Tänä aamuna Stig laittoi aamupuuroa keittiössä ja sinne päästessäni huomasin pikkumiehen tyytyväisenä katselevan vaunuista maailmanmenoa. Vaunuista on tullut olohuoneeseen kuuluva sisustuselementti, joka tuntui keittiöön työnnettynä hyvin viihdyttävän pikku-Sebastianin, kunhan iskä on lähellä touhuilemassa. Itse olen alkanut kantaa pienokaista Manducan kantorepussa, jossa pienen on turvallista olla rintaa vasten. Usein lapsi tuntuu nukahtavan siihen laittaessani ruokaa tai leipoessani. Ja tuntuu kivalta saada muutakin tehtyä samalla.
Olemme edelleen jaksaneet kestovaippailla, joskin yöllä käytetään kertokäyttövaippoja. Imse Vimset, jotka aluksi toimivat tosi hyvin, tuntuvat nykyisellään kastuvan aivan litimäriksi ja ne täytyy vaihtaa heti pissan tultua. Muut kestovaipat tuntuvat imevän paremmin.
Vaatteita saa pestä ahkerasti, kun niihin tulee sekä pissoja että maitoa. Nykyään koitetaankin usein röyhtäyttää poikaa syömisen jälkeen. Toisinaan maitoa suihkuaa pojan irrottaessa rinnasta niin kovasti, että suihku kantaa 20 cm päähän. Ja siinähän kastuu sitten koko kasvot ennen kuin ehdin saada rinnan takaisin naperon suuhun... Yöllä meinasi tulla kunnon rintaraivari, kun pieni ei pimeässä löytänyt rintaa, vaan ähisi, raapi ja potki minua pienillä jaloillaan. Laitettuamme yövalon päälle löytyi rinta ja kiukku muuttui tyytyväiseksi tuhinaksi. Aika liikuttava pieni tapaus. Muutenkin poikamme on selvästi oppinut ymmärtämään, kun hänen ilmoitettuaan nälästä alkaa kysellä "onko nälkä? Annetaan täältä ruokaa, ihan kohta saa maitoa". Silloin pieni rauhoittuu ja malttaa odottaa, että rinta kaivetaan esiin ja maitohanat aukeavat.
Sebastian on pieni sylikissamme, joka nukkuu yöt vieressämme ja päivälläkin makoilee yleensä sylissä tai lähellä, vaikka päiväunet maistuvat myös omassa sängyssä ja eritoten vaunuissa. Pientä on ihana pitää lähellä ja siinä hän parhaiten viihtyykin, vaikka välillä toki kaipaakin saada omat kädet vapaaksi muuhun touhuun.
Nyt saatiin digikamerakin takaisin, joten nyt voi laittaa taas uusia kuviakin blogiin:
 |
| En kyllä yhtään tykkää tuosta salamasta... |
 |
| Poikien kesken |
 |
| Ikää yksi kuukausi |
 |
| Vaunuissa on kiva loikoilla |
 |
| Hei äiti! Täällä ollaan! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti