torstai 28. huhtikuuta 2011

Pääsiäisreissussa

pääsiäispupu
 Pääsiäinen vietettiin reissaten ympäri Suomen maata ja poika kesti kaikki reissaamiset uskomattomalla sitkeydellä ja varsin hyväntuulisena. Valitettavasti vaan pitkät automatkat saivat aikaan vatsan väänteitä eikä kakka kulkenut ihan normaalisti. Pääsisäisenä hankittiin saippukuplaputeli ja nyt ollaan nautittu makoillen ja saippuakuplia ihastellen. Sebastianin mielestä se on varsin hauskaa hommaa. Muutenkin meillä kuunnellaan Karvakorvan laulupurkki CD-levyä melkein päivittäin ja leikitään laulujen tahtiin. Kanalaulu, harmaa hiiritanssi ja solisiva puro ovat etenkin hauskoja kappaleita.
Sannalla kylässä possulla leikkimässä

Eilen käytiin neuvolassa ja tässä uusimmat mitat: 68 cm, 7580 g ja pipo 44,5 cm. Kasvuvauhti on hurja. Kaikki oli taas kunnossa, kehittyy ihan niin kuin pitääkin.





Ilmeisesti ikenet alkavat jo hieman kutittaa, kun sormet etsiytyvät useasti suuhun ja aina tarttis olla jotain puremassa...

Uusia taitoja on opittu reippaasti: napero saattaa treenata useaan kertaan kääntymistä hoitopöydällä. Ensin käännytään selältä oikealla kyljelle ja sitten takaisin. Myös jalat löytyvät usein hoitoalustan ulkopuolelta. Uusi hauska temppu on myös kielen näyttäminen ja välillä me näytelläänkin Sebastianin kanssa toisillemme kieltä, minkä keritään ;) Katseeella on osattu seurata liikkuvaa pappaa tai lelua jo hyvän aikaa. Sylissä poika jaksaa istua hetken ilman selkätukea ja päätäkin kannatellaan jo useimmiten varsin hyvin, kun lihakset vahvistyvat koko ajan. Pitkiä aikoja ei tokikaan jaksaa päätä ja selkää kannatella, vaan sitten tarvitaan jo tukea ja lepoa. Erityisen tärkeätä on päästä makoilemaan itsekseen lattialle ja saada potkia sydämensä kyllyydestä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti